tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuu on taas täällä

Ja niin se on joulukuu jo astellut kuvioihin. Monessa kissablogissa on tänä(kin?) vuonna joulukalenteri, meille sitä ei tänä vuonna tule. Sen sijaan aloitetaan joulukuu kuitenkin taas lempparivideollani Ellasta...




Tässä onkin hyvä myös kerrata meidän konkkaronkan kuulumisia. Onnin ja Ruskan arki nyt on sitä samaa mitä aina ennenkin. Alian kohdalta saatiin taas ihan mukavia uutisia - pienokaisen muutto Sveitsiin siirtyi ainakin kuukauden päähän. Alialla on siis vielä aikaa meillä pudotella niitä keraamisia kukkaruukkuja, joita se on saanut melkoisesti jo viime viikkojen aikana rikki. Kolme taitaa olla reilusta kymmenestä vielä ehjänä... Ah, kissanpennut.

Ella taas on viihtynyt hoidossa viimeaikoina. Perhetuttava, eläkkeellä oleva yksinasuva henkilö, on kaivannut kissaseuraa edesmenneen kissansa jälkeen kovasti ja Ellan nauhansyöntiepisodi antoi mahdollisuuden (koska en pystynyt tuolloin niin tiiviisti Ellaa tarkkailemaan kuin mitä olisi mielestäni ollut tarve) kokeilla Ellan hänen luonaan vierailua. Hoidossa on Ellalla mennyt mainiosti kuulemani mukaan. Pakko myöntää, että neitiä on kyllä täällä kotonakin jo ikävä...



6 kommenttia :

  1. Eikä miten ihana video! Onpa kiva että Ellasta on seuraa muualla, vaikka varmasti ikävä on suuri!

    VastaaPoista
  2. Olipa söpö video! ♥ Meillä on tänäkin vuonna joulukalenteri, kun täytyyhän Leelankin antaa osallistua sellaiseen. Toivottavasti vain keksitään kuvat kaikille päiville. :D

    VastaaPoista
  3. Ihana! Lakkikin pysyi päässä koko ajan, hienoa.

    VastaaPoista
  4. Vilkuti vilkuti sinnekin ihana Ella! ♥ Milloin Ella tulee takaisin kotiin? :)

    Hih, Alialle annettiin lisää aikaa kerätä koko ruukkupotti. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellan kotiintulosta ei ole vielä varmuutta, mutta kovasti neitiä kaivataan jo kotiin... :)

      Poista