perjantai 5. lokakuuta 2012

Ellan laihdutus edistyy!

Ella osallistui omistajan lukuhetkeen.

Tässä on viimeiset kolmisen viikkoa ollut hiljaista blogin puolella, pahoittelen! Syynä sillehän on yksinkertaisesti se, että en ole saanut aikaiseksi kirjoitella kaikelta puuhaamiseltani tai keksinyt jotain järkevää kirjoitettavaa. Joten, nyt pläjäys sitten kaikesta mitä täällä on tapahtunut.

26.9 kävin morjenstamassa erästä kissaherraa, vuoden ikäistä Fenixiä! Komiahan siitä Ellan pojjasta on kasvanut. Jännän näköinen yhdistelmä isäänsä Bristolia ja emoaan Ellaa, etenkin päästä löytää kummankin piirteitä. Luonteeltaan herra on todellakin aivan valloittava. Omistajakin totesi miettineensä toista kissaa, mutta jääneensä pohtimaan että entä jos se toinen kissa ei olisikaan yhtä täydellinen kuin tämä yksi. Sen tunteen tiedän itsekin hyvin. ;)


Ellan laihdutuskin on alkanut edistymään mukavasti. Tänään itseasiassa neidin punnitsin, ja vaikka vaaka on viimeviikot näyttänyt sitä 3,1 kg, oli nyt tapahtunut muutos - 3,0 kg! Tarkalleenhan en tiedä paljonko sitä painoa on sitten lähtenyt ja paljonko se tarkalleen nyt on, kun tuo vaaka ilmoittaa sen tuollaisella tarkkuudella, mutta fakta on se, että paino on laskussa.




Ella on ilmoitettu venäjänsinisten silmien joukkopeilaukseen kolmisen viikon päähän, saa nähdä mitä sen kohdalla käy. :) Toivotaan, että tulos olisi puhdas, olisi kyllä sääli, jos näin kauniit silmät omaavalla kissalla niissä jotain vikaa (PRA/harmaakaihi nyt lähinnä ne mitä russilta etsitään) olisi.


Näin sitten kiireisen viikon jälkeen kohti viikonloppua ja sen jälkeen uutta viikkoa. Nauttikaa ihmiset syksystä!

1 kommentti :

  1. Hienoja kuvia hienoista kuvakulmista! Me gusta :o

    http://ruusukerotta.blogspot.fi

    VastaaPoista