torstai 16. kesäkuuta 2011

Kesälomaa vietellessä

Pahoitellaan aluksi kun ei ole tullut päiviteltyä tätä vaikka mahdollisuus olisi ollut. Mutta tässä ei oikeastaan ole tapahtunut paljoa, enkä ole edes kissoja paljoa kuvaillut!

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna tuo Ella päätti aloittaa kiiman, pitkästä aikaa. Tämä olikin vasta ensimmäinen oikeasti kunnollinen kiima. Lauantai ja sunnuntai menivät huutamalla ja kieriskelemällä, mutta maanantaina Ellan omistajan kanssa puhumisen jälkeen vasta kunnon kiimailu alkoikin. :D Vielä enemmän huutamista ja kieriskelyä, sekä tuo kissa lähti merkkailemaan. Ainakin tällä keltaa otin homman täysin huumorilla, mutta mitenköhän on tulevaisuudessa. Kiima loppui keskiviikkona - torstaina.

11. pvähän kävin Hyvinkäällä Ery-Sydissä, jossa oli myös russien erikoisnäyttely. Tuli nähtyä paljon upeita russeja, tutut kissaihmiset hiukan kyselivät Ellankin perään, että onko se siellä. :) Noh, Ellahan alunperin ilmoitettiin tuonne, mutta ilmoittautuminen peruttiin sillä alunperin minun ei olisi pitänyt tuonne päästä.

Huomenna tänne saapuu toinen russi. Uros nimeltään Bristol. Ei, kissa ei tule minulle, vaan tavallaan hoitoon. Katseet reilun kahden kuukauden päähän. *vinkvinks*

Vielä lopuksi täytyy linkata tämä kuva jonka tänään löysin. Siinä on Ella veljensä Timon kanssa, joka asuu nyt Japanissa. :)
http://www.blipfoto.com/view.php?id=712014&month=9&year=2010

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti